Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

16.2. 2013 Botniahalli

Suomen Cup 2. kierros

Black Islanders - Äänekosken Huima 1-2 rpk. (1-1)

1-1 Olli Pelkonen rp. (Jouko Hämäläinen)

Rankkarit 2-4. Laukaisujärjestys: 1. Olli Pelkonen (epr) 2. Iiro Koskinen 3. Miika Hakala (epr) 4. Jouko Hämäläinen 5. Mikkon Jukkanen / päättyi ennen viimeistä laukaisiaa.

Black Islanders oli saapunut hyvissä ajoin kentänlaidalle lämmittelemään ja luomaan tunnelmaa. Ensimmäinen puoliaika alkoi vauhdikkaasti Huiman painaessa päälle ja luoden paikkoja 16 rajan tuntumaan, kuitenkaan mitään hirveän vaarallista saamaatta aikaan. Blackin puolustus piti pintansa tyylikkäästi aina 15 minuutin tienoille asti, jolloin tuli puolustuksen ensimmäinen ja viimeinen virhe tähän otteluun. Täytyy sanoa että oli vastustajalla myös onnea tilanteessa kun pallo kimpoilija ja kuin sattumalta yhtäkkiä vastustaja pääsee lähes yksin läpi. Maalissa Niklas Joki tuli hyvin vastaan, mutta ei voinut mitään kun vastustaja lirutti pallon jalkojen vieressä oikeaan alakulmaan.

Vastustaja jatkoi painostusta heittämällä pitkää palloa puollustuksen linjan taakse, saamatta edelleenkään mitään aikaa. Varsinkin VP Iiro K oli töitä paljon lähes koko ottelun, mutta piti paikkansa vuoren varmasti. Maatapitkin ei vastustaja päässyt minnekään, joten sama asenne kun saataisiin kauden sarjaotteluihin olisi nousu hyvin lähellä.

Miika ja Jukkis pelasivat keskellä hyvin ja Hämppy tuki hienosti. Tapsa käytti hienosti vahvuuksiaan ja antoi todella mahtavia puolen vaihtoja, joita vastustaja ei selvästi osannut odottaa. Lauri keskellä taisteli hienosti, vaikka tilanne oli vaikea kun keskikentän keskellä on paljon vartioitavaa ja meidän 2 pelaaja ei riittänyt sitä tukkimaan. Hyvä muistaa että ei pyrittykään voittamaan keskikenttää. Mikko R. taisteli hienosti ensimäiseksi Cup-otteluksi. Liikettä enemmän ja kilometrejä alle niin jaksaa taas pikkaisen paremmin. Olli ja Tommi laidoissansa tekivät sen mitä tehtävissä oli. Ollin liike kattoi välillä koko kentän, Jätkä on kunnossa samoin kun Tommi.

Kärjessä Jouko ajoi puolustuksen läpi ensimmäisen puoliajan 30 min paikkeilla ja vastustajalle jäi vaille mahdollisuutta ottaa palloa puhtain paperein. Ansaittu rankku.
Olli ratkaisi kylmän viileästi ja tilanne tasoittui. Vastustajan liikkeissä oli havaittavissa hermostumista, varsinkin Huiman nuori valmentaja oli heittää kirveen kentälle, kun linjatuomari töpiksi ? didn't see...

Ensimmäinen puoliaika päättyi siis 1-1. Puoliaika meni jalkoja pitäessä ylhäällä ja taistelu henki tuntui vaihtopenkin selkärangassa asti.

Toiselle puoliajalle haettiin juoksuvoimaa keskelle. Mikko R. vaihdettiin Elias R. Uusi paikka Eliakselle tuli selvästi yllätyksenä, koska vähän oli hakemista. Loppua myöten parani selvästi. Vaati paljon töitä olla keskellä ja laidassa pelaaminen on ihan erilaista.

Parhaimmat laukaukset lähtivät yllättäen Black:n jaloista eli tasoeroa ei näkynyt ainakaan niissä laukauksissa. Jouko oli kerran avopaikassa viedä Blackien 2-1 johtoon, mutta vastustaja purki maaliviivalta. Sinänsä taisi olla muutenkin paitsiossa, mutta sama linjamies sössi jälleen =). Lisäksi Joukon pääsi vasemmalta puolelta 18 metristä laukomaan 75 minuutin tienoilla ja meinasi painua verkon perukoille mutta hitusen verran yli. Iiro pelasti kuuluisilla boltseilla maaliviivalta kulman jälkitilanteesta melkein päivän selvän maalin. Kannattaa siis pysyä paikallaan tilanne loppuun asti. Arto tuli kentälle 70 minuutin kohdalla ja toi oman piristysruiskeensa keskikentälle.

Joukkueestahan puuttui vielä muitakin pelaajia, ja normaalisti vaihtoja tehdään sarjassa useammin, joten tilannehan on ihan eri.

- Janne -

Kokoonpano:

Maalivahti Niklas Joki

Puolustus: Tapani Karvonen(OP), Miika Hakala(KP), Mikko Jukkanen (KP) Tapani Hämäläinen (YKP) IIro Koskinen (VP)

Keskikenttä: Tommi Järvelä, Mikko Rintalahti (sub. 45 min Elias Rautakoski), Lauri Hämäläinen (sub. Arto lehtonen 70 min), Olli Pelkonen

Kärjessä: Jouko Hämäläinen

 

©2018 Black Islanders - Mustasaari - suntuubi.com