Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Aloitus pohdintaa 2015

Black Islandersin joukkueen rakentaminen on alkanut hyvissä ajoin. Joukkueeseen otetaan luonnollisesti vain hyviä joukkueelle lisäarvoa tuovia pelureita ja tärkeimpänä motivaatio olla tapahtumissa mukana. Tapahtumilla tarkoitetaan harjoituksia, pelejä ja saunailtoja. Joukkue on jo vahvassa kunnossa, mutta muutamia maalinsylkijöitä otetaan tietysti aina vastaan.

Kausi alkoi Botnihallissa vuoden 2014 puolella yhdet treenit 10.12.2014 ja  17.12.2014 pelattiin PUS:a vastaan hyvällä temmolla. Harjoitusottelu pelattiin omalla vuorolla ja hyvät väännöt saatiin aikaan. Tappeluilta vältytiin, vaikka tuomaria ei ollut. Joukkueen harjoitusvuoro oli heti ensimmäisestä kerrasta alkaen ollut kovassa käytössä ja vierailevia pelureitakin oli paikalla käynyt. Ensimmäiset treenit kun saatiin pakettiin alkoikin joulun ja uuden vuoden vietto, joten seuraavat treenit olivatkin 7.1.2015.

Seuraava harjoitusottelu potkitaan 21.1.2015 tällä kertaa vastaan saapuu TeTe

©2018 Black Islanders - Mustasaari - suntuubi.com